Nyt tiedämme vihdoin myös Living-teeman sisällön, haasteet ja ideat tulevaisuuden hankkeisiin!

Ennen vappua ahkeroitiin esiselvityshankkeemme viimeisessä työpajassa. Living-teemaa kantanut työpaja keskittyi Lapin veto- ja pitovoiman volyymin ja uuden sisällön luomiseen työ- asuin- ja yrityspaikkojen vetovoiman tueksi. Living-teemassa keskitytään vahvistamaan jo olemassa olevaa brändiä.

Työpaja aloitettiinkin House Of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssasen puheenvuorolla, jossa Sanna kertoi HOL:n tekemästä työstä Lapin veto- ja pitovoiman kasvattamisen eteen. House Of Lapland on Lapin alueen markkinointi- ja viestintätalo, jonka omistaa Lapin kunnat, korkeakoulut sekä Lapin yrittäjät. HOL huolehtii siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa sekä matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa että arktisena business ympäristönä. House Of Lapland toimii kumppanuusohjelmiensa kautta, joihin liittymällä kumppanit saavat käyttöön yhteisiä kanavia viestintään ja markkinointiin.

House Of Laplandin puheenvuoron jälkeen hyppäsimme jälleen suoraan toimiin ja lähdimme vetämään työpajaa läpi tutulla ja toimivalla metodilla, sekä tietysti etänä. Esiselvityshankeemme projektikoordinaattori Tanja Häyrynen on tehnyt kovan työn fasilitoidessaan mahtavalla innolla läpi kaikki kolme työpajaa ja tahti ei hiipunut viimeisessäkään työpajassa. Living-teeman työpajassa mukana oli parhaimmillaan melkein 80 henkeä, joten olimme hyvillämme huomatessamme, ettei myöskään osallistujien into hiipunut viimeisessäkään työpajassa.

Living-teema määriteltiin 55 erilaisilla avoimella vastauksella ja sanapilvessä esiin nousi tärkeimpinä teemoina elinvoima, kehittymismahdollisuudet, ainutlaatuinen elämäntapa, mielekäs elämä ja yhteisöllisyys. Erityisesti keskustelu ja kommentit yhteisöllisyydestä jäivät mieleen, sillä yhteisöllisyyden nostaminen yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi maakunnan tasolla on hyvin luonnollista, sillä nojaahan Lapin useat kunnatkin strategioineen juuri yhteisöllisyyteen. Täällä Lapissa pidetään huolta niin kaverista kuin naapuristakin ja se on yksi meidän valttikorteistamme.

Living-teeman haasteet olivat hyvin samanlaisia kuin viikkoa aikaisemmin pohditussa Landing-teemassa. Asuntopula useissa Lapin kunnissa on huutava. Erityisesti pieniä vuokra-asuntoja haetaan, vaikkat työpajassa nousikin esiin myös vuokrattavien omakotitalojen tarve. Uuden työntekijän Lappiin töihin tulo kaatuu usein sopivan vuokra-asunnon puutteeseen, erityisesti ongelmaa on sesonkiluonteisilla aloilla työskentelevien keskuudessa. Toinen hyvin selkeä teema haasteissa oli ”nurkkakuntaisuus”. Tätä ilmiötä oli kuvattu aikaisemmissa työpajoissa myös sanoilla ”sisäänpäinlämpeneminen” ja ”vanhanaikaisuus”. Osallistujat selittivät ilmiötä niin, että Lapissa suhtaudutaan uusiin ihmisiin ja ideoihin epäilevästi. Uusien muuttajien tulisi tuntea olonsa heti tervetulleiksi ja siinä olisi työpajassa mukana olleiden mielestä meillä lappilaisilla parannettavaa. Sanapilvessä näkyvät termit ”muutosvastarinta” ja ”vanhanaikaisuus” liittyivät samaan ilmiöön. Lisäksi haasteena pidettiin ulkomailta tulevaa ns. halpatyövoimaa, jonka kanssa suomalainen työntekijä ei voi kilpailla sekä yhteistyöosaamisen puutetta.

Mielenkiintoista materiaalissa oli, että kaikki tärkeimmistä kriittisistä tekijöistä ei kuitenkaan noussut niiden toimenpiteiden joukkoon joihin muutosta nyt halutaan. Yllä olevassa kuvassa näkyvät ne 10 toimenpidettä, jotka työpajaan osallistuneiden mielestä tulisi valita jatkotyöskentelyyn. Esimerkiksi yhteistyötaidot näkyvät sanapilvessä, mutta ns. sisäänpäinlämpenevyyden taklaaminen ei näy. Lisäksi tärkeimpien toimenpiteiden joukkoon nousivat esimerkiksi etätyöt ja kuntaviestintä, joita haaste-sanapilvessä ei ollut nähtävissä. Lappi-brändistä puhuttiin kuitenkin tässäkin työpajassa yhtä paljon kuin aikaisemmissa. Osallistujien mielestä Lappia tulisia markkinoida vahvemmin nimenomaan työntekijöille aktiivisena, mielekkäänä asuinympäristönä, jossa on työntekijälle paljon muitakin ajanvietto mahdollisuuksia kuin ulkoilua ja erästämistä. Lappi-kuvaa tulisi viedä modernimpaan, kaupunkimaisempaan suuntaa, jotta se houkuttaisi uusia työntekijöitä.

Seuraavaksi alammekin käymään materiaalia tarkemmin läpi näiden alustavien analyysien jälkeen. Muistappa palata loppuviikosta blogiimme, niin pysyt kärryillä siitä miten hanke tästä eteenpäin jatkuu.

Terkuin, Henna Illikainen, projektipäällikkö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: