DAY 4. Sodankylä ja Kittilä nauttivat Keski-Lapin tarjoamasta sijainnista

Sodankylä #tähtikunta

Sodankylän valtuustosalissa

Korona ja laajakaista ovat aiheet, joista aloitimme keskustelun monessakin kunnassa ja niin myös Sodankylässä. Sodankylässä on kunnan tytäryhtiön Tähtikuidun rakentama koko kunnan kattava valokuituverkko. Saavutus on valtava Suomen mittapuulla, sillä onhan Sodankylä pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin kunta. Laajakaistan nostaminen esiin kunnan veto- ja pitovoimatekijäksi olisikin asiam joka tulisi markkinoinnissa ottaa huomioon vahvasti. Kunnassa oli pohdittu myös sitä voiko jo rakennettua laajakaistaverkkoa tukea rahallisesti, sillä kunta on rakentanut laajakaistan omalla vastuulla ja lainavastuita verkosta on edelleen jäljellä.

Sodankylän uusi ylpeys on alkuvuodesta rakennettu hyvinvointikeskus, joka kokoaa yhden katon alle kaikki kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut. Tulevaisuudessa kunta haluaakin kehittää ja sujuvoittaa sote-rajayhteistyötä naapurikuntien kanssa. Asumisen ratkaisut puhututtavat myös kunnassa, jossa työttömyysprosentit ovat olleet ennätysalhaisia ennen koronaepidemiaa. Sodankylässä on ollut tarjolla työtä monipuolisesti tekijöille, mutta asumiseen haetaan uusia ratkaisuja. Kunnassa on vuokra-asuntotarjontaa sekä kunnalla, että yksityisillä, mutta vuokrataso on korkea ja asuntokanta on osin vanhempaa. Kuten moni muukin kunta viime aikoina myös Sodankylä on saanut houkuteltua alueelle yksityisiä rakennuttajia, mikä viestii alueen elinvoimasta.

Korona ei ole iskenyt Sodankylään yhtä voimakkaasti kuin moneen muuhun kuntaan, sillä matkailun lisäksi kunnassa on useita muitakin työllistämisen kivijalkoja. Sodankylä on profiloitunut kaivoskuntana, sillä alueella on kaksi toiminnassa olevaa kaivosta, yksi kaivos suunnitteilla sekä vahvaa malminetsintätyötä. Kaivoksella työskentelevistä noin 60% on paikkakuntalaisia, mutta jopa 90% työntekijöistä on lappilaisia. Kaivoksen vaikutukset säteilevät siis paljon kuntaa laajemmalle alueelle. Kaivosten lisäksi kunta ja Jääkäriprikaati ovat alueella suuria työllistäjiä. Kunta nosti esiin rekrytointihaasteensa viime vuosilta ja erityisesti työntekijöitä tarvitaan sote-alalle. Kunnan toimijoiden kanssa keskusteltiin mm. kansainvälisten työntekijöiden tuomisesta Lappiin työskentelemään sote-alalle.

Rankka taloustilanne kurittaa myös Sodankylän kuntaa, jossa talouden tasapainottamisohjelmaa tehdään yhdessä Perlaconin kanssa. Työ on suuri pienelle kunnalle ja vaatii henkilöstöltä paljon ekstraponnistuksia. Kunnan palvelurakennetta tarkastellaan kriittisesti ja kaikkien toimialojen tulee osallistua talouskurin ylläpitoon. Mediassakin on puhututtanut paljon Sodankylän mahdollinen kouluverkon karsiminen, joka on tällä hetkellä lisävalmistelussa.  

Salla on profiloitunut sloganillaan in the middle of nowhere, mutta Sodankylä kertoi loppukaneettinaan, että he ovat in the middle of everything.

 Kittilä #puhdastakultaa

Kittilän kunnanvirastolla

Kittilä on vahva matkailukunta Lapissa laskettelukeskus Levin ansiosta mutta nyt matkailun muutoksessa Kittilän tulee pohtia myös muita vaihtoehtoisia ratkaisuja paikatakseen koronaepidemian iskuja. Tulevaisuudessa Kittilä haluaa markkinoida kuntaansa etätyöparatiisina. Kittilässä on kokeiltu etätyöpaketteja jo menestyksekkäästi ja kunta haluaakin nostaa alueensa tarjoamia etätyömahdollisuuksia vielä korostetummin esille. Lisäksi Kittilän matkailu joustaa ja sopeutuu, jotta voi jatkaa voittokulkuaan myös tulevaisuudessa. Leville on käynnistynyt tänä syksynä myös pakettimatkoja, joita markkinoidaan suomalaisille matkailijoille. Alueella on jo kolme toimijaa: Apollomatkat, Ikaalisten matkatoimisto sekä Aurinkomatkat.

Kunnanjohtaja Antti Jämsen esitteli meille Lapin Liittolaisille Kittilän ideoimaa Asumisen koronaohjelmaa, johon kuului esimerkiksi etä- ja hybrityön merkityksen esiin nostaminen, hyvien etätyökäytänteiden esille tuominen, etätyöhotellit, etätyökyläkonseptin kehittäminen tai vaikkapa Levin huoneistojen käyttö etätyövuokraukseen ja etätyöverkostojen luominen. Kunnassa ei ole vielä laajaa valokuituverkkoa, mutta kunnassa on keskusteltu avoimesta verkosta esimerkiksi tunturikeskukseen. Avointa verkkoa toivovat erityisesti kansainväliset asiakkaat ja avoimen verkon kautta voisi kehittää palveluiden tarjontaa jatkuvasti.

Kittilä on ollut jo vuosia elinvoimainen kunta, vaikka kunnan väkiluku ei olekaan kasvava.  Matkailu mahdollistaa monipuolisen palvelutarjonnan, josta paikallisetkin pääsevät nauttimaan jo ympärivuoden. Kunta on investoinut viime vuosina erityisesti peruspalveluihin ja tulevaisuudessa kuntaan nouseekin uusi koulukeskus ja pitkään kaivatut tulvapenkereet. Kittiläläiset ovat ylpeitä omasta kotikunnastaan ja kunta toivookin, että tulevaisuudessa paikalliset osallistuisivat kunnan markkinointityöhön. Paikallisten tarinoiden kautta kunnasta voitaisiin näyttää ajantasainen ja aito kuva pienillä kustannuksilla. Kunnanjohtajan mukaan paikallisia tulisia aktivoida tuottamaan sisältöjä someen esimerkiksi digitaitoja lisäämällä.

Muista siis kittiläläinen somettaa ahkerasti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: